Käytiin tosiaan lauantaina katsomassa uusin Iron man. Kuten aina, pisti vähän ärsyttämään liika kovaääniset ihmiset siellä salissa, jotenkin ihmeellisesti aina meidän lähistölle onnistuu osumaan sellaset tyypit. Nyttenkin takana istui kolme nuorta tyttöä, ikää en osaa arvioida, mutta jotain maksimissaan kahdeksantoista ja voi jösses sitä draamaa. Luojan kiitos ne kuitenkin oli kutakuinkin hiljaa itse leffan ajan, joten pystyi sitten siitä filkasta ihan hyvin nauttimaan. Mutta joo, se oli kyllä hyvä. Huomasi selkeesti sen, että ohjaaja oli eri mitä kahdessa aiemmassa, mutta eipä se haitannut. Tykkäsin. Vaikka trailerin perusteella luuli olevansa kutakuinkin selvillä mitä siinä tulee tapahtumaan, niin oli kuitenkin koko pätkä ylläreitä täynnä. Nyt sitten täytyy malttaa odotella Thorin ja Kostajien kakkospätkiä. Ää, tulkaa jo.
Illalla me vielä katseltiin sellanen leffa, kuin Safe haven. Sekin oli ihan hyvä. Sellanen romanttinen trilleri, vai mitenköhän se oli IMDB:ssä nyt luokiteltu. Oli tarkoitus mennä ajoissa nukkumaan, mutta pääsin petiin vasta 22:30. Ja tuntui siltä, että olin juuri ehtinyt nukahtamaan, kun kello herätti 04:30 ja piti jo nousta.
Sunnuntai menikin kokonaan Helsingin messukeskuksessa. Pääosin kissajuttujen parissa. Mä olin suunnitellut meneväni käymään lapsimessujen puolella, sitten kun oma osuus oli kissajuttujen parissa ohi, mutta kissa pärjäsikin sitten mun odotuksia paremmin ja mä ehdin vaan pikasesti siinä puolilta päivin piipahtamaan lapsimessujen puolella. Ei ollut ehkä mikään nautittavin kokemus, kun juoksin sen messualueen läpi pää kolmantena jalkana katsoen, että mitä oli ja missä oli ja missä oli ne pisteet missä ehdottomasti tahdoin käydä. Mä päätin nopeasti napata Villervallan pisteeltä pari juttua ja mukaan tarttui siitä turkoosilla pohjalla oleva jätski-teeppari ja sitten vihreä-valkoraidalliset housut. Otin koossa 86.
Ja hyvä, että otin, kun ehdin toisen kerran sieltä Pet expon puolelta takaisin vasta viiden aikaan, jolloin tuli kuulutus, että messut päättyy. No morjens, jäi kaikki muu sitten hankkimatta. Ensi vuonna varmaan menen ihan pelkästään turisteilemaan tonne lapsimessujen puolelle, ilman että on muita velvotteita siinä samalla.
Ehdin mä siellä käydä myös lähiruoka ja luomu- messujenkin puolella. Ostettiin mun kyydissä tulleen Hennan ja sitten Vantaalta tulleen Ellin kanssa kimppaan leipää, kun kolme pussia sai vitosella ja ne maistiaiset vakuutti niin hyvin. Itselleni mä ostin vielä korvikset, kun olin niitä aikani hiplaillut ja totesin että jää vaan harmittamaan jos en osta. Saman liikkeen koruja oon näpläillyt aiemminkin, mutten koskaan kotiuttanut mitään.
Kotona olin sitten taas joskus puoli ysiltä varmaan. Pitkä päivä. Tänä aamuna tuntui siltä, kun olisi ollut järkyttävä krapula, päätä särki ja oli paha olo, varmaan johtui pitkästä päivästä ja vähäisistä yöunista, en mä nyt muutakaan keksi.
Eilen Niko oli laittanut hippulat vinkumaan täällä kotona. Se oli kaatanut ton järkyn aidan terassilta ja kasannut kaikki pihalta roskiin tai kaatikselle menevät tavarat siistiin nippuun, että ei tarvii kun nostaa vaan lavan kyytiin. oo, mä niin odotan että saataisiin toi terassi kuntoon. Sitten voi sen jälkeen alkaa tosiaan miettimään muita pihan korjauskohtia ja tekemään pieniä laskelmia, mitä tonne mahtais mennä että siitä tulisi sellainen itselle mieluisa.
Eipä tänään muuta.


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti