Ihanaa olla raskaana.

rv39. Kuva viime lauantailta (22.2 siis)

On kyllä, mutta ihan pakko sanoa, että näin loppumetreillä alkaa jo muutama asia kyllästyttämään ja kyrsimään.

-Säärikarvojen ajelu. On muuten aika vaikeaa tai sitten en oo vaan keksinyt siihen mitään modernimpaa keinoa. Viimeksikin nopeasti koitin sääret ajella ennen lääkärikäyntiä vaan huomatakseni, että vasempaan jalkaan olikin jäänyt koko jalan mittainen kohta, jolle ei koko höylää oltu näytettykään. Samaan kategoriaan menee varmaan kaikki muu kumartelu, joka ison mahapallon kanssa on suht haastavaa ja hankalaa. Esimerkiksi kenkien jalkaan laittaminen.

-Närästys on ikävä vaiva ja tuli tutuksi tossa pari-kolme viikkoa sitten. Aluksi luulin, että vauva vaan painaa keuhkoja ja siksi kurkussa tuntuu inhottavalle, yleensä syömisen jälkeen ja illalla sekä öisin. Kunnes kokeilin rennietä, joka vei polttelun pois. No nyt rennie on kaveri, mutta jatkaisin mieluusti eloa ilman närästystä.

-Saamattomuus ahdistaa, oikein harmittaa pojan puolesta, kun sen äiti on nyt tällänen laiska valas, joka ei edes puistoon jaksa lähteä rämpimään vaan koittaa keksiä sisällä kaikkea tosi jännää.

-Se, kun öisin ei saa unta, kun ei nukuta. Ja sitten taas päivällä nukuttaisi, mutta oon jotenkin omituinen, kun en pysty sitten nukkumaan muuten kuin sillon, kun poikakin nukkuu. Ja kun päivällä pitäisi ehtiä tekemään vähän muutakin kuin nukkua.

-Kaikki selkäkrempat. Ja muut mahdolliset krempat sekä lantion poksuminen.

Noin muutama esimerkki.

Mutta kyllä silti on tosi paljon asioita, joita tulee ikävä, kun vauva on syntynyt. On nuo vatsassa tuntuvat liikkeet kuitenkin jotain niin ainutlaatuista ja ihmeellistä vaan edelleen. Ja eipä tässä parane valittaa, tiedän että tämäkin raskaus on ollut ihan super helppo. Vielä helpompi, mitä ensimmäinen, kun tätä ei ole samalla tavalla ehtinyt miettimään ja odottamaan koko aikaa. Valitinpa silti.