Mä tossa viime viikolla huutelin meidän ESSI-ryhmän FB-sivuilla, olisikos joku halukas treffailemaan kahvittelujen ja leikkitreffien merkeissä tässä vielä ennen, kun vauva päättää tulla. Alunperin meidän piti nähdä jo viime viikolla, pari äitiä lapsineen löysi kalentereisa sopivat hetket, mutta sitten keskustelussa ehdotettiin tätä viikkoa, joka taas sopi parille muulle paremmin, niin siirrettiinkin ajankohtaa sitten vähän eteenpäin. Eilinen aamupäiväkin vietettiin taapero- ja äitikaverin kanssa, kun mentiin pojan kanssa kyläilemään tuohon yhdeksän minuutin ajomatkan päähän. Jouduin vähän navin kanssa suunnistamaan, kun en ollutkaan aiemmin tuolla kyläilemässä käynyt ja siltikin onnistuin ajamaan tienhaaran ohi pariin kertaan. Aika taidokasta kyllä.
Eilisen aamupäivän alku meni vähän ujostlelessa. Poika istua kökötti sylissä ja rutisti kaulaa, ennen kuin uskalsi sitten istahtaa lattialle ja lopulta pojat löysivät yhteisen sävelen hokemalla sohvalla vuorotellen 'autoa' ja osoittelemalla ikkunasta ulos pihalla olevaa autoa. Mä olin laskeskellut, että meillä olisi melkein pari parin tunnin verran hyvää aikaa siinä kyläillä, ennen kuin olisi pakko lähteä kotiin syömään lounasta ja miettimään päikkäreitä. Meillä kun aamut alkaa suhtkoht ajoissa kuitenkin, on jantteri useasti jo yheltätoista koisaamassa. Mä myös, kun tätä nykyään olen niin patalaiska. Huomaamatta se aika kuitenkin vierähti siinä höpötellessä ja poikien keskenään leikkiessä, että päästiinkin vasta puoli kahdentoista jälkeen lähtemään ja oltiin kotona vähän ennen kahtatoista. Nopeasti ruoka naamariin ja järkevät päikkäritaistelot, kun oli väsy vissiin vähän mennyt yli ja ohi. Sunnuntainahan Daniel kieltäytyi kokonaan nukkumasta päiväunia ja oli päivä muuten kyllä sen kuulonenkin.
Mutta ne varsinaiset taaperotreffailut meillä oli tänään. Paikalle piti tulla yhteensä viisi äitiä ja kaveria + yksi isosisko, mutta flunssa oli löytänyt tiensä sitten kolmeen huusholliin ja loppujen lopuksi meitä oli tässä sitten mun ja Danielin lisäksi kaksi äitiä, kaksi kaveria ja yksi isosisko. Mutta kyllä sitä menoa ja meininkiä (ja ääntä) oli siltikin. Danilla oli taas pieni ujo alkuun, mutta loppua kohden se sitten meni pois ja viimeisenä kaikki neljä nappulaa juoksivat takkahuone-olkkari väliä, kiljuivat ja muuten vaan höpsöttelivät.
Tänään mulla oli kanssa tämän raskauden kolmas ja viimeinen lääkärikäynti. En ite ollut edes tajunnut ihmetellä tätä ajankohtaa, että on tässä näin myöhäisessä vaiheessa, kun vasta sitten kun lääkäritäti sitä ääneen mulle ihmetteli. Tämän takia jäi se itse tutkimus sitten tekemättä, ettei turhaan paikkoja sitten ärsytetä ja lähde sitten sen takia synnytys käynnistymään. Sen verran kurkkasi kuitenkin, että kaikki näytti siltä miltä piti ja otettiin joku näyte, jota en enää muista, mutta joka kuitenkin tässä loppuvaiheessa pruukaillaan ottaa. Hyvinpä jää mieleen nämä jutut.
Vauva oli kiinnittinyt. Oonkin tässä nyt pari päivää tuntenut erilaista paineentunnetta ja edellispäivänä koitin vähän mahaakin tuijotella, että onko sen malli muuttunut, mutta en osannut kyllä sanoa juuta enkä jaata siihen. Lääkäritäti oli sitä mieltä, että tuskinpa menee kamalasti lasketun ajan ylitse ainakaan, että vauvat tapaavat kiinnittymisen jälkeen syntymään siinä parin viikon sisällä, että varmaan tämä tulee sillä aikavälillä. Itse kovasti oon kyllä toivonut, että saisi tulla vähän lasketun jälkeen tämä, osuisi sitten mukavasti mun äidin loman kanssa samaan hetkeen ja menisi sitten Danin hoitohommelit just passelisti. Mutta katsotaan nyt. Eipä ainakaan mulla vielä ole sellasta oloa, että tässä piakkoin oltaisiin mihinkään lähdössä. Tosin eipä mulla Danistakaan ollut, samana päivänä vielä sanoin, että varmaan mennään käynnistykseen asti ja kas kummaa.
Että viihdy nyt vauva vaan siellä masussa.
Kuitenkin ajattelin tässä tehdä vähän pakkaseen valmiiksi pojalle jotain sapuskaa, mitä voi sitten sulattaa ja lämmittää, ettei Nikon tarvitse sitten pähkäillä noiden ruokien kanssa täällä.
Mun piti pari kuvaakin tähän postaukseen liittää, mutta mun kamera, kameran piuha ja tietokone ei nyt suostuneet jostian kumman syystä tekemään yhteistyötä keskenään, enkä saanut siirrettyä kuvia koneelle O.o Merkillistä. Ei siis kuvia. Taaskaan.
2 kommenttia:
Haastetta olis tiedossa! http://vauvahattara.blogspot.fi/2014/02/haastetta.html
Ookkiokei, käynpä kurkkimassa.
Lähetä kommentti