Terveisiä sairastuvalta.

 

Tiistai-keskiviikko välisen yön valvomiset (kolmesta viiteen) selittyi keskiviikko aamulla (7.5), kun me puoli yhdeksältä herättiin ja mitattiin sitten samantien Danilta kuume. Poika oli ihan kipeän näköinenkin, silmät kiilsi ja otsa hohkasi kuumana, joten lämpölukemat ei tullu yllätyksenä. Meidän muumi-mitari näyttää asteen verran vähemmän ruumiinlämmön, mitä se oikeasti on. Ainakin kainalosta mitattuna. Mittari näytti 37 astetta, eli siis kolmeakahdeksaa. Mittasin varuiksi vielä oman lämmön, joka muumi.mittarilla oli 35,5. Koko keskiviikon ajan D:n lämpö oli siinä 38 tienoilla, kovimmillaan 38,5 astetta. Poika oli kuitenkin koko päivän tosi pirteä ja reipas, touhusi samalla tavalla kuin nomaalisti. Mitä nyt yski välillä niin, että kuulosti kuin kehkot lähtisi irti ja nenä vuosi rikkinäisen hanan lailla. Koska pipi oli kylässä, katsottiin lähestulkoon koko päivä Kaapoja ja hengailtiin reippaasti yli puolen päivän pyjamat yllä.

Torstain vastainen yö olikin sitten aas hyvin katkonainen. Yskä vaivasi sen verran, että herätti Danielia vähän väliä alkuyöstä ja sitten aamuyöllä.  Torstaina lämpöäkin oli hiukan enemmän, mutta ei lääkkeiden ansiosa ehtinyt kunnolla kohoamaan yli kolmenyhdeksän. Aamupäivällä poika oli vielä reipas, mutta iltaa kohti vähän väsyneempi ja sitten taas illalla tunti pari ennen nukkumaanmenoa oli ihan oma itsensä ja energiaparistot täyteen ladattuina.

Perjaintaina kuume oli jo heti aamusta korkea. Tai ainakin korkeampi, mitä kahtena edellisenä päivänä. Soitinkin aikaa TK:sta ettei tarvitsisi sitten viikonloppuna lähteä päivystykseen, jos kuumeilut jatkuu kolmannen päivän jälkeen ja jos tauti on mennyt vaikka korviin. Vähän jännitti kyllä TK:ssa asiointi, kun kipeä lapsi ei välttämättä ole se kaikkein yhteistyöhaluisin ja kun Patrik tietysti oli nukkunut pitkät tovit ennen, kuin lähdettiin. Ihan turhaan kyllä sitten jännäsin sitä, kun kaikki meni ihan mallikkaasti. Daniel antoi lääkärisedän katsoa korviin ja avasi pienen suostuttelun jälkeen suunkin, niin että saatiin kurkkuun kurkattua. Mitään ylimääräistä ei ollut ja lääkärisetä sanoi, että vaikka kuume jatkuisikin viikonloppuna, niin ei tarvitse lähteä näytille, ellei mitään selvästi poikkeavaa ole menossa. Patrik oli koko riessun ajan tyytyväisenä kaukalossaan, hymyili ja höpötteli, kunnes sitten uudestaan nukahti.

 

Kun me päästiin kotiin, niin ei mennyt pitkää aikaa, kun Daniel oli käpertynyt sohvalle ja nukahtanut. Kannoin pojan siitä omaan huoneeseen nukkumaan. Päikkäreiden jälkeen mittailtiin taas kuumetta ja lukemat kohosi miltein neljäänkymmeneen. Lääkkeen antamisesta oli kulunut sen verran aikaa, että annoin panadolia, mutta se ei laskenut lämpöä ollenkaan. Kun olin Patrikin kanssa käymässä ruokaostoksilla, soitti Niko ja sanoi, että lämpöä on jo yli neljänkymmenen ja pikaisen jutustelun jälkeen päädyttiin sellaseen tulokseen, että Niko soittaa päivystykseen ja kysyy pitääkö tulla näytille, kun kuume ei ollenkaan laske lääkkeiden kanssa. No ei kuulemma tarvinnut, joten ei sitten lähdetty.

Daniel oli koko illan ihan zombina. On ihan älyttömän kamalaa katsoa omaa lastaan, joka ei ole yhtään omaitsensä vaan koomailee ihan täysillä. Koska lääkkeet ei laskenut sitä järkttävän kovaa kuumetta millään, niin laskettiin sitä sitten kaikilla vippaskonsteilla. Niko kävi illalla viilentävässä suihkussa (veden lämpötila oli jotain 30 astetta, että ei siis missään jääsuihkussa) ja yöllä yhden maissa herätettiin poika juomaan vettä ja toisen kerran suihkuun, kun lämpö vaan sinnikkäästi oli ja pysyi.

Lauantain aamulla kuume oli laskenut lämpöilyksi, mutta  päivän mittaan se kohosi taas. Korkeimmillaan hiukan päälle 39 astetta. Vähän eläteltiin toiveita siinä, että olisi tauti väistymässä. Puolen päivän maissa kuitenkin tuli uusia huolia, kun Patrik heräsi päikkäreiltään siihen, että pulautti limaisen puklun pinniksessä ja tämän jälkeen pojan hengitys oli jotenkin hirvittävän vaikeaa ja raskaan näköistä. Sellaista vähän hengenhaukontaa. Ei siinä kauheasti sitten mietitty vaan lähdin Patun kanssa TYKSin päivystykseen ajamaan. Odotettiin omaa vuoroa siinä yleisessä aulassa ja selvityshuoneesta meidät ohjattiinkin samantien U-sairaalan lastenpolin puolella, kun kyseessä oli kuitenkin vähän alle parikuinen vauva.

Siellä selitin minkä takia tultiin. Hoitaja mittaili Patrikin hapettumisen (vissiin) ja pulssin, sekä tarkasti hengityksen. Siitä mentiin toimenpidehuoneeseen missä katsottiin lämpö ja punnattiin paino, joka oli jotain 6100g, noin suurinpiirtein. Siitä sitten mentiin lääkärin huoneeseen, jossa lääkäri teki omat tutkimust kuultuaan ensin miksi oltiin tultu. No kaikki oli ok ja vaikeahko hengitys johtui ilmeisesti vaan siitä, että kun maito nousee kurkkuun ja sen takaisin nieleminen sekä hengitys saman aikaan on hieman hankalaa ja että ei ollut syytä huolestua sillä hetkellä muusta. Lähdettiin sitten kotiin, vähän huojentuneina.

Illan aikana Patrik kuitenkin oksensi kolmeen kertaan maidot aina syöttöjen jälkeen ja viimeisellä kerralla lähemmäs puolta yötä oksensi limaisen, hiukan punertavan oksun, niin päätin sitten soittaa sinne lastenpolille uudestaan, kun touhu ei todellakaan ollut normaalia nähnytkään. Sieltä ei kukaan vastannut joten soitin sitten päivystyksen puolelle, mistä sitten takaisin soitettuaan ohjasivat mut kuitenkin lastenpolin linjoille. Koska oltiin jo kertaalleen käyty, niin näkivtä meidän päiväsen käynnin tiedot ja kehottivat tulemaan uudestaan näytille. Kiiruusti sitten soitettiin meille kotiin hoitaja, että Niko pääsi tulemaan mun mukaan. Mun äidillä kesti puolisen tuntia tulla meille ja se meni Danielin kanssa nukkumaan ja me päästiin lähtemään polille puoli yheltä.

Siellä tehtiin taas samat tarkastukset, kuin päivällä. Painoa oli tippunut alle kuuden, mikä oli ihan odotettavissa, kun siellä mahassa tuskinpa oli yhtään mitään. Lääkäri esitti meidän kertomuksen kuultuaan arvelevansa kyseessä olevan ehkä RS-virus, joka voitaisiin siinä selvittää ottamalla näyte nenänielusta. Patrik ei pitänyt yhtään sen näytteen ottamisesta, mutta rauhottui aika nopeaan sen jälkeen syliin ja nukahti sitten tyytyväisenä saatuaan ruokaa. Hoitaja tuli jonkun vartin päästä tuloksen kanssa, mikä oli positiivinen ja siksi me jäätiin sitten sairaalaan yöksi tarkkailuun. Jos tarvitsisi antaa siis lisähappea ja samalla seurailtaisiin pojan syömisiä.

Yövyttiin infektio-osastolla, minne päästiin yöllä kahden jälkeen Niko saatteli meidät sinne, mutta kun ei siellä ollut oikeen mitään mitä se olisi voinut tehdä, niin lähetin sen vaan kotiin ja lupailin ilmotella aamusta mitä tapahtuisi. Hoitajat toivat mulle patjan ja petivaatteet, että sain nukkua samassa huoneessa ja yö meni aika rauhallisesti. Tai siitä puoli kolmesta puoli kasiin, mikä väli siinä nukuttiin, ennen kuin Patrik heräsi. Aamulla ennen syöttöä soiton hoitajan paikalle ja otettiin paino ja uudestaan se otettiin syömisen jälkeen. Koska syömiset sujui ihan ilman ongelmia niin päästiin lähtemään kotiin heti lääkärin käytyä tekemässä tarkastuksensa. Hoitaja käski varautua taudin pahentumiseen, koska oli vasta alkanut lauantaina ja toivoi ettei meidän tarvitsisi uudestaan polille tulla sen takia, koska mukavanpaa on kuitenkin kotona olla. Hoitaja käski varautua myös jälkitautina tulevaan korvatulehdukseen, joka siis aika useasti tämän virusflunssan jälkeen tulee pienille.

Sellainen äitienpäivän aamu siis. Äitienpäivänä ollaan yleensä tavattu mennä syömään mun vanhempien luokse, mutta tällä kertaa kun mun äiti nyt oli meillä vahtimassa Danielia niin se plo näppäränä mummuna napannut kotoaan ruuat mukaan ja syötiinkin meillä. 

Danielilla oli ensimmäinen kuumeeton päivä maanantaina eli kuumeilua oli voisi päivää. Vielä nenä vähän vuotaa ja irtoava lima kutittaa kurkussa ja yskä on kova. Patrik ei onneksi ole mennyt pahemmaksi eikä meidän näin ole tarvinnut sairaalan lähteä uudestaan. Kamala yskä Patulla kanssa on ja limaa irtoaa minkä takia ainakin kerran päivässä tulee limaoksu. Vaikka siis kuinka koitan nenää keittosuolaliuoksella huuhdella ja niistäjää käytellä. Mutta tässä kohtaa uskallan jo aika varmuudella sanoa, että ei tää varmaan hullummaksi enää mene. Kun vaan tyhmät yskät vielä lähtis vaivaamasta. 

Tuli nää sairastelut vähän harmilliseen paikkaan, kun mulla olisi ollut viikonloppuna menoa, mikä nyt piti perua, kun en viitsi yskivän vauvan kanssa lähteä, kerta se ei ole täysin tervehtynyt kuitenkaan. Harmittaa, mutta tietysti lapsen terveys on etusijalla. Ja tuleehan näitä menoja toivottavasti toistekin.

Viikko tämänkin tekstin kirjoittamisessa nyt sitten meni. Jotenkin ollut vielä vaikeampi löytää se rako kirjoittamiselle, kun oli noi sairastelut ja sitten tietty jääkiekko kanssa. Jos ottais tavoitteeksi kuitenkin yrittää kirjottaa yksi teksti lyhyemmässä ajassa, kuin viikko.