Eilinen oli merkillinen päivä. Yleensähän me ollaan kotona aina vaan ihan keskenämme, mutta eilen meillä kävi peräti kaksi vierasta, eikä kumpikaan niistä ollut mun äiti tai isä. Johanna piipahti puolen päivän jälkeen tähän kahville, kun se oli menossa työhaastatteluun viereiseen päiväkotiin ja Sofia tuli sitten viiden maissa, kun oltiin sovittu lähtevämme lenkille. Niko ehdotti, että jos kympin lenkki kiinnostaisi, niin se meidän viime viikolla heittämä pyörälenkki voisi olla jees. Niko on kerran mennyt sen Danielin kanssa ja ainakin silloin poika ihan viihtyi rattaissa, joten päätettiin Sofian kanssa sitten lähteä sitä tallaamaan.
Ei mennyt kovinkaan pitkään, kun hoksattiin, että vesipullo olisi ollut ihan bueno ja mulla oli taas jotkut kemposukat jalassa ja kantapäässä alkoi tuntumaan inhottavalta. Vetelin sukkaa vähän paremmin ja jatkettiin matkaa. Pari pysähdystäkin tuli tehtyä, kun välillä Daniel heitti maahan kenkää tai omaa vesipulloa ja välillä tuli itku. Nukkua ei tietystikkään voinut vaikka väsymys näytti olevan aika iso.
Aika hyvä tuuri meillä kävi. Edessäpäin näkyi ihan järkyttävän synkeä pilvi ja mietittiin mahdetaankohan saada sadetta niskaan, mutta onneksi ei saatu. Lenkki meni tosi nopsaan, eikä yhtään osattu arvella miten pitkä aika oli kulunut ja oikeen tuli yllätyttyä, kun kotona katsoin puhelinta. Olin laittanut HeiaHeian puhelintrackerin päälle, mutta se pentele oli kosahtanut. Kilsat ja reitti oli jäänyt merkkaamatta (sen mukaan me oltiin kuljettu vaan 3 metriä), mutta ajan se oli tallentanut. Meillä oli mennyt koko lenkkiin pari tuntia. Ei ehkä mikään nopein vauhti ehkä, mutta kuitenkin. Myöhemmin illalla tarkasti, että kuinka pitkä se meidän pyörälenkki oli ollut ja tosta tuli sitten hiukan päälle kymmenen kilometriä. Saldona oli kolme vesikelloa. Molemmissa kantapäissä ja sitten toisen jalan sivustassa joku pieni.
Kävin laittamassa saunan päälle ja katsottiin vähän aikaa Juttaa ja superdiettiä, kun Niko hoisi Danielin iltatouhut. Sanoinkin Nikolle, että muutaman kerran tuli pojalle kauhea itku ja sitten Niko muistelikin, että sillon kun ne olivat aamulenkillä sen saman heittäneet, niin poika oli nukkunut ekat päikkärit sen aikana. Nottaniin.
Sofian kanssa myös sovittiin, että voitaisiin yrittää käydä yhdessä sillon tällön lenkkeilemässä, kun yksinään tuonne ulkoilemaan on jotenkin niin älyttömän vaikea raahautua. Seuraava kerta meille kuitenkin vasta tulee joskus heinäkuussa, kun me lähdetään maanantaina Virroille viikoksi ja sitten sitä seuraavan viikon Sofia on laivalla töissä. Mutta siinä heinäkuun alussa varmaan sitten käydään vähän käppäilemässä Naanatalin suunnalla. Ehkä noi vesikellukatkin on sitten kadonneet, että voi hankautua uudet :D.
Ää näin muuten tänään taas päikkäreillä ihan metkaa unta! Brad Pitt asui meidän kodinhoitohuoneessa, joka näytti erehdyttävän paljon samalta, mitä mun mummun kodinhoitohuone. Herra Pitt oli joku puoliapina ja älyllisesti vähän vajaavainen. Illalla laitoin Danielin pyykinpesukoneen päälle ämpäriin nukkumaan ja mietin koko yön sängyssä, että toivottavasti se nyt ei tipu sieltä. Ja seuraavana päivänä menin äidin kanssa Karjaalle kauppaan ostamaan salaattia, mutta ne oli kaikki kovin eksoottisen näköisiä ja en osannut ostaa niitä ollenkaan.
Että sellasia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti