Sekametelisoppaa jälleen.

Ei oo juurikaan löytynyt sopivaa hetkeä sille, että olisi ehtinyt tovia pidemmäksi aikaa istumaan koneelle. Ellen touhua jotain poikien kanssa niin sitten on muuten vaan jotain menoja ihan hirvittävästi. Tuntuu, että tässä viimisen viikon aikana on ehtinyt tapahtua vaikka ja mitä, mutta silti ei yhtään mitään. Päikkäreitäkään en oo ehtinyt yhtään nukkua. Daniel on päättänyt, että hän nyt ei todellakaan nuku mitään päikkäreitä ainakaan sillon, kun pitäisi ja  viime viikolla päikkyajat meni enemmän ja vähämmän taisteluksi, kunnes meikäläinen luovutti ja poika meni sitten ilman päiväunia. Ja sen muuten kyllä huomaa, iltapäivästä iltaan kaikesta harmistutaan tavallista herkemmin. Eilen ja tänään Daniel on nukkunut aamulal tavallista pidempään ja noussut vasta puoli kasin jälkeen. Ei siinä, ettäkö itse olisi päässyt näistä pitkistä arkiaamuista nauttimaan, kun vauva tietysti herää viimeistään viideltä ja nukahtaa ehkä uudestaan puoli seiskan maissa, jos ei tuuri käy. Nämä mun lapsukaiset nyt vaan sitten on aamuvirkkuja. En kyllä käsitä, kun itse en todellakaan ole, eikä Nikokaan nyt niin innoissaan aina ekana ole sängystä aamulla ylös pomppaamassa, että miksi näin..

No kuitenkin. Viime viikolla tapahtui varmaan jotain muutakin mainittavan arvoista, mutta enhän mä nyt enää tälläseen aikaan muista, että mitä. Sitäpaitsi mun muistamisen kyky ei ole vielä palautunut sille entiselle tasolleen synnytyksen jälkeen, vaikka ei siinä entisessäkään kapasiteetissa nyt hurraamista ollut. Perjantaina meillä oli Nikon kanssa vuosipäivä. Viisi vuotta nyt ollaan tässä ehditty jo seurustella. Välillä tuntuu, että aikaa olis ikulunut paljon vähemmän ja välillä taas, että ollaan jo ikuisuus tässä oltu. No eihän viisi vuotta nyt kamalan paljoa ole ja paljon me siinä ajassa ollaan jo ehditty. Suuria saavutuksia mun mielestä kuitenkin on oma yhteinen talo ja kaksi ihanaa lasta. Mitenkään ihmeemmin ei me merkkipäivää juhlistettu. Mä ostin edellisenä päivänä Brunbergin mokkasuukkoja ja kortin minkä taakse raapustin pusipusi-viestin ja Nikolta mä sain valkoisia ruusuja. Se olisi muuten ostanut valkoisia tulppaaneja, kun tietää että tykkään niistä enitenpaljon, mutta jostian kumman syystä ne on aina perjantaisin Länkkärin cittarista loppu. (Mä kävin oman isän kanssa torstaina nimittäin cittarissa ja sillon siellä niitä oli, mutta ei perjantaina. Ja näin on siis monet kerrat.) Niko toi kanssa töistä tullessaan pitsat syötäväksi. Ei mitään ravintolaillallista, mutta ei haittaa.  Ja illalla sitten katsottiin romanttinen elokuva nimeltä Ystävänpäivä, joka oli tarkotus alunperin uudestaan katsoa ihan kyseisenä päivänä, mutta jota ei koskaan sitten kuitenkaan katsottu. (Niko ehdotti alkuun romanttiseksi leffaksi Pain&Gain-elokuvaa, joka on joo kyllä ihan hyvä, mutta ei nyt oikeesti ehkä järin romanttinen... )

Hei ainiin! Mun piti asiasta ihan käydä täälläkin hehkuttamasa, nimittäin viime viikolla pottahommeleissa tapahtui edistymistä. Daniel, joka on pelännyt pottaa ihan hirmupaljon, eikä ole oikein edes ilman vaippaa suostunut sille istumaan, pissasi viinme viikolla ensimmäisen kerran pottaan ja voin kertoa että olin kyllä superylpeä. Ja jos oli äiti ylpeä niin oli kyllä poikakin. Nyt sitten ollaan käyty säännöllisesti potalla pissailemassa joka päivä, tälläsellä hitaalla tahdilla kutienkin, ja suurin motivaattori siihen touhuun onkin se, että saa sitten itse vetää vessanpöntön. Turhaan siis stressasin potalle opettelusta, koska omaa tahtia lapset oppii ja omaksuu.

Sunnuntaina mun piti nähdä Sofiaa, joka mun piti jo nähdä viime viikon maanantaina, mutta ei sitten nähtykkään. Siirtyi kuitenkin se näkemin eiliseen, kun Sofialla oli ollut pitkä työpäivä ja meille tuli appivanhemmat kylään ja ne viipyikin aika myöhään siinä. Meillä kävi myös parit virpojat ja kerrankin oltiin kotona niin, että pääsin avaamaan oven. Oon sitä kahtena edellisenä vuotena harmitellut, että kun on kuitenkin varautunut niitä pikkunoitia varten ja kukaan ei ole käynyt (ja on joutunut kaikki suklaamunat ihan ite sitten syömään). No ei niitä nyt ollut kuin yksi pari sitten. Tai ties vaikka olisi ollut enemmänkin, mutta yllättäen meidän ovikello oli poissa päältä ja jos virpojat on olleet kauhean lyhyitä, ei niitä ole edes näkynyt, kun ovat tohon ovelle kävelleet. Ens vuonna sitten Daniel varmaan käy virpomassa ekan kerran, mutta luultavasti vaan isovanhempien luona.

Eilen sitten käytiin poikien kanssa kylässä Naantalissa ja nähtiin Sofiaa taas ihan liika pitkästä aikaa. Jännitin etukäteen ihan hirmuisesti, että jos Danielille iskeekin joku hirveä ujo tai jäätävä uhmakiukku, mutta ehei. Ei jännittänyt edes Sofiaa yhtään vaikka viime kerrasta onkin kulunut taas pieni tovi. Aika hurahti vaan hirmu nopeaan ja meidän piti sitten puolilta päivin taas lähteä kotiin, koska päikkäriaika. Yllättäen Daniel nukahti autoon ja vaikka kuinka koitin, niin eihän sitä nyt saanut mitenkään nukkuvana sisälle asti. Toiset pikapäikkärit poika nukkuikin sitten taas autossa iltapäivällä, kun mentiin käymään mummulassa. Siellä mentiin käymään nimenomaan sen takia, että mun piti tulostaa kuvat ristiäiskortteja varten, mutta höpöhöpö mä sitä tulostitna saanut meidän läppärin kanssa toimimaan. Enkä edes sitten jaksanut tapella sen kanssa vaan käskin Nikon tänään tulostaa ne töissä. Eilen vauvakin muuten täytti jo yhden kuukauden, hui!

Tänään me sitten aamupäivästä käytiin TK:n neuvolan tiloissa, kun kokoonnuttiin uuden vauvaryhmän kanssa ekaa kertaa. Meitä oli kymmenen äitiä ja vauvaa, sekä pari vanhempaa lasta. Ketään ei ollut mullen etuudestaan tuttu, mutta sinällään se ei ole ihme. Ryhmässä on kaksi tyttövauvaa ja kahdeksan poikavauvaa ja suurin osa pojista on syntynyt maaliskuussa. Eipä tuon ekan kerran perusteella oikeen vielä osaa mitään sanoa, mutta ihan mukavilta vaikuttivat nämäkin äidit ja toivottavasti yhtä ahkeraan treffaillaan, kun Danielin vauvaryhmäläisten kanssa. Mun piti iltapäivästä myöskin mennä poikien kanssa muumipuistoon, joka on pienen matkan päässä tästä meiltä, kun olisi ollut hiekkalaatikkotreffit, mutta oli aivan pakko jättää väliin, kun piti ristiäiskortteihin käydä hakemassa kartongit ja muut tarvittavat. Ne mun olis pitänyt tänään vielä tehdä, mutta kun ei ne tänään mihinkään enää tietenkään ehdi lähteä, niin jätin homman suosiolla huomiselle.

Oivoi. Varmaan tulee kiire vielä valmisteluiden kanssa. Vaikka oikeastaan akuuttina tässä nyt on vaan noiden korttien postittaminen. Kakut on tilattu. Ristiäismekkokin löytyi. Päivämäärästä ja kellonajasta on jo informoitu niitä, joiden oletetaan olevan tilaisuudessa paikalla. Eli loppujen lopuksi ei kai tässä nyt olekkaan niin hirvittävä kiire. Tietysti ikkunat pitäis pestä ja toi tuulikaappi saada valmiiksi, mutta tossa pääsiäisen pyhinä kyllä ehtii.

Hirvittävä sekametelisoppateksti tästä taas tuli. Silmätkin on niin ristissä, että en jaksa ees vähääkään oikolukea, joen ihan varmasti on sanamonstereita ja kirjaimia väärissä paikoissa, niin kuin nyt yleensäkkin. Pää painaa sen verran paljon, että käyn sohvalla nukkuvan vauvan taas kaappaamassa kainaloon ja siirrytään pehmeiden peittojen väliin. Öitä.