Viikonloppu.

Niin piti viikonloppuna mukamas kuvata ulkosalla, mutta pyhpah. Eilen Niko ja Daniel lähti aamusta puistoon ja me jäätiin kotiin vauvan kanssa. Nikon piti käydä tuossa porukoillaan hakemassa laastia ja maalia (kaiketi), mutta oli appiukko unohtanut laittaa ne esille ulos, eikä siellä aamusta ollut ketään kotona, kun molemmat taisi olla töissä. Puistossa oli ollut kuulemma hirmuisen paljon porukkaa, oikein ruuhkaksi asti. Me vauvan kanssa ei mistään ruuhkista mitään tiedetty, sen parituntisen käytin ihan törkeästi laiskotellen ja puhelimessa ystävän kanssa kuulumisia vaihtaen, kun vauva veteli tyytyväisenä maha täynnä maitoa sikeitä. Tuli kyllä omasta laiskottelusta vähän paha mieli, kun juuri ehdin sitten alkaa tiskejä laittamaan, kun Niko ja Daniel jo tulikin takaisin. Eilen käväisin kanssa messukeskuksessa, kun siellä oli kissanäyttely. Ihan vaan kävin muutamia tuttuja moikkaamassa ja katsomassa paria ulkomaantuontia, joita nuo kissakaveri-ihmiset olivat ulkomailta tuoneet. Vauva oli mukana ja nukkui koko reissun. Mulla oli mukana myös kamera, mutta mitään kuvia nyt en siellä sitten muistanut ottaa.

Sieltä lähtiessä koin messarin parkkiksella pieniä paniikkitunnelmia, kun mun auton keskuslukituksen kaukosäädinavain (jos tälle on nyt joku virallinen nimi, niin saa kertoa, ite en sellasta tiedä) ei toiminutkaan ja mun oli pakko avata ovet ihan vanhanaikaisesti avaimesta kääntämällä. Mun auto on niin fiksu, että se olettaa tälläsessä tilanteessa (lukittu kaukosäätimellä, avataan avaimella), että joku murtautuu sinne ja heittää hälytykset päälle. Luojan lykky kuitenkin, että se auto ei huuda. Vilkuttaa vaan kaikkia valoja, niin kuin olisi hätävilkut päällä. Varmaan puoli tuntia mä siinä sen auton kanssa taistelin, tirautin pari paniikkikyyneltä, soitin Nikolle ja taistelin vähän lisää, ennen kuin sain jollain ilveellä sen kaukkarin toimimaan. Mä meinasin jossain kohtaa jo lähteä ajamaan niin, että ne valot vilkkui, mutta en sitten viitsinyt. Kun mä vihdoin pääsin kotiin (Myllyn kautta, koska piti hakea Danielille pari t-paitaa) niin aloin sitten reeraamaan meille ruokaa, kun tarkotus oli vielä ehtiä kävelylenkille inhimmilliseen aikaan.

Tästä kotoa lähtiessä mä laitoin puhelimen HeiaHeian päälle, mutta hoksasin vasta joskus myöhään illalla, etten ollut sitä missään kohtaa muistanut sammuttaa niin jäi sitten lenkin pituus ja aika merkkaamatta ylös. Ja lenkillä oli kanssa kamera mukana, mutta ainoa mitä silläkin reissulla sain napattua oli vaan pari testikuvaa pajunkissoista. Tässä nyt sitten tämä upea kuvasaldo.

Mitään kuvattavaahan tolla meidän lenkinvarrella nyt ei ollut edes. Kaikki on vielä niin hriveen harmaata ja oikeastaan syksysen näköistä. Kaikki näyttää ihan kuolleelta, eikä edes millään hienolla ja taiteellisella tavalla, vaan ihan tylsällä ja harmaalla. Kädetkin vähän jäätyi, kun kameraa kannoin ilman hanskoja alkumatkasta siinä toivossa, jos nyt jotain kuvan ottamisen arvoista tulisi vastaan, mtuta ei. Niinpä vaan laitoin kameran loppumatkaksi vaunuihin kyytiin ja pistin hanskat käsiin.

Tänään sitten taas ajattelin, että olisin noussut samaan aikaan ylös, kuin Nikokin, vaikka luvalla saan viikonloppusin nukkua hiukan pidempään yövalvomisten takia. Viime yönä kuitenkin tuli nukuttua ihan tajuttoman vähän, kun Daniel (taas) tuli meidän väliin nukkumaan ja nukkui sängyssä poikittain niin, että mä sain vähän väliä jonkun ihastuttavan pääosuman toisen jaloista. Enpä mä aamulla kauhean paljon pidempään nukkunut, kun vauva vaati syötävää ja siinä hetken vaipanvaihto- ja syöttöhommien jälkeen olin sen verran jo piristynyt, että olisi tuntunut ihan tyhmältä mennä uudestaan taas peiton alle. Niko ja Daniel oli kuitenkin reippaina taas lähteneet puistoon, vaikak ulkona vähän satoikin. Ja tänään ne kävi kanssa hakemassa ne eiliset tarvikkeet, että Niko sai myöhemmin päivällä alkaa laittamaan tota tuulikaappia.

Mä käväisin päivällisen jälkeen poikien kanssa mun vanhempien luona ja oltiin siellä sellaset pari tuntia, niin että Niko ehti hyvin sillä välin kittaamaan ja tasoittamaan tuulikaapin seinät ensimmäisen kerran. Nikon piti kanssa alkaa maalaamaan sieltä kattoa, mutta jätti sen huomisella, kun mulla oli lenkkipäivä ja olin jättänyt hiekkalaatikoidenkin putsaamisen iltaan. Nyt täytyy kaikki liikenevä aika käyttää ton tuulikaapin kunnostamiseen, että ehtii sen saada valmiiksi ennen ristiäisiä. Mun pitäisi muutenkin tässä päättää, että mitä tarjottavia tahdon ja mistä ne tilaan. Danielin kastejuhlaan tilasin sillon täyte- ja voileipäkakut mun enolta ja äiti auttoi muissa leipomushommissa. Nyt on kyllä suunnitelmat tarjoilujen suhteen vielä ihan vaiheessa, pitäisi ehkä vähän koittaa ryhdistäytyä.

Huomenna mennään tunnustamaan isyytta. Saatiin vähän huono aika, 11.30, jolloin aletaan yleensä valmistautumaan Danielin päikkäreihin. No kaippa poika pysyy sen aikaa hereillä, että saadaan tuo hoidettua alta pois. Jotenkin sekotin päivät niin, että luulin meillä olevan vauvan neuvolakäynti tuona samana päivänä (10.30) ja kauhistelin jo siitä syntyvää hirveetä kiirettä, mutta neuvolakeissi onkin tiistaina. Eli ei tarvitsekkaan kauhealla kiireellä sitten painaa, että ehditään. Huomenna pitäisi kanssa nähdä Sofiaa, ellei sillä ole mitään kaameeta kestokankkusta päällä.

(Näiden tekstiotsakkeiden keksiminen on kyllä edelleen tosi hankalaa. Ehkä alan vaan mielikuvituksettomasti nimeämään nämä päivän mukaan tai viahtoehtosesti jätän kokonaan nimeämättä, niin ei tarvitse aina pitkiä tovia pähkäillä, mitä siihenkin nyt laittaa.)