Viikon mittainen sekametelisoppa.

Nyt ei voi vedota ajanpuutteeseen, kun mä istun TK:n labrassa seuraavat kaksi tuntia sokerirasituksessa. Eka pistos ja sokeriliemet juotu ja seuraavaa odotellessa. Öyh.

Vähän harmittaa nyt heittää taas yhteen postaukseen kaikki asiat, jotka viimisen viikon aikana on pitänyt tulla kirjottelemaan, mutta jos en tee niin ne jää taas kirjaamatta ylös. Kuvatkin on ihan eri oopperoista, kun ovat puhelinkuvia kaikki ja yhdistelin niitä vähän tilan säästämiseksi. Ei siis saa häiriintyä, kun joissain kuvissa on ihan toisiinsa epäsointuvat kehykset, kun osa on instagramista ja yksi Henniltä pöllitty. Viime viikolla mulla oli tämän raskauden toinen lääkärikäynti (ja viikko aiemmin oli neuvola, vissiin) ja taas mulla oli se sama työt lääkäritäti, mitä koko ekan raskauden aikana. Mä jo luulin, että oisin tässä saanut käydä sillä toisella kenellänolin ekalla käynnilläkin, mutta kai se sitten menee vähän niin kuka on vapaana. Mitään tarkempia juttuja en nyt osaa lähteä kirjoittelemaan, kun mun äitiyskortti jäi näköjään kotiin. Sen verran muistan, että neuvolantäti mittasi SF-mitaksi 26 ja lääkäri viikkoa myöhemmin 25, mikä tietysti tulee siitä, että jokainen mittaa ja tulkitsee vähän eritavalla. Kaikki oli kuitenkin hyvin, yllättäen painonnousua pitää tarkkailla ja hyvä ettei lääkäri suoraan sanonut mua läskiksi päin naamaa. Neuvolassa painon nousemiseen ei olla sen enempää puututtu eikä täti siellä ole ollut siitä edes huolissaan. Nyt jäi kuitenkin sellanen pelko persaukseen, etten tiedä uskallanko syödä enää ollenkaan. Inhottavaa stressata syömisistä :(. Lääkäristä mulla oli kauhea kiirus kotiin, kun pappa oli vahtimassa Danielia ja mua jännitti sekä pelotti ihan tajuttomasti, että miten ne pärjää. Mun isä kun ei ole ollut pojan kanssa kahdestaan varmaan ollenkaan ja viimeiset kokemukset lapsenhoidosta on varmaan siltä ajalta, kun mä olen ollut nappula. Mutta hyvin ne oli onneksi pärjänneet siellä.

Perjantaina, itsenäisyyspäivänä, mä olin sopinut jo pidemmän aikaa sitten menoja Hennin kanssa. Henni oli huudellut naamakirjassa seuraa Salon näyttämön versioon Sairurin joulusta ja tietysti erittäin kultturellina ihmisenä mä ilmoittauduin heti. Teatterissa en oo ollut ties koska viimeksi ja koska mun on ihan turha yrittää saada Nikoa innostumaan sellasesta, niin tietysti mä tahdoin lähteä mukaan. Nojoo, sanotaanko että mä tosiaan kuvittelin sen esityspaikankin jotenkin lähemmäs Turun kaupunginteatterin suuntaan, mutta se oli enemmän sellanen joku koulun sali-tyyppinen tila jossa oli lattialle asetettu tuoleista katsomo. Siinä odotin näytelmän olevan myös samantyylinen, sellainen koulumainen. 

Onneksi mä olin nähnyt entuudestaan nähnyt Saiturin joulu-elokuvaversion, sillä muuten olisi varmaan ollut vaikea seurata joidenkin tapahtumien kulkua. Näytelmässä oli paljon tekonaurua ja itseä vähän hymyilytti paikka paikoin ja lopussa tuli tihrustettua pari kyyneltä, luultavasti hormonien takia. Lavastukset oli yllättävän hienot ja kummitus oli mun mielestä aikast hienosti toteutettu. Tulipahan nyt sitten tollastakin taiteenalaa todistettua.

Näytelmä loppui siinä kuuden maissa. Oltiin alunperin suunniteltu Hennin kanssa, että käydään samalla syömässä ja ihan hirveä nälkä mulla siinä olikin, kun olin puolipaastonnut koko päivän. Mentiin siinä tien toisella puolen olevassa Plazassa sijaitsevaan texmex-ravinteliin ja syötiin oikein pitkän kaavan kautta. Alkuun otettiin molemmat jalopeno pepperssejä, pääruuaksi mä otin chevre chickeniä jota syödessä tajusin sen chevre-juuston olevan ilmeisesti vuohenjuustoa josta en oo aiemmin ollut kauheen innoissani, kun se maistuu lähinnä omaan suuhun tunkkaselle ja lammasmaiselle, mutta joka ei ollut sitten kuitenkaan niin pahaa mitä luulin. Itseasiassa se oli melkeen jopa hyvän makuista. 

Hennistä melkeen salakuva ja Hennin ottama salakuva musta, luojan kiitos löytyi joku missä olin suu kiinni :D

Pääruuan jälkeen pidettiin pieni paussi, annettiin ruuan vähän laskea ja höpöteltiin niitä näitä. Kun suurin ähky oli mennyt ohi me tilattiin vielä jälkkäriksi suklaakakkua ja oli hyvää. Itsenäisyyspäivän kunniaksi tarjoilija oli laittanut vielä annokseen siihen kuulumatonta punaherukkasorbettia, mikä oli ihan älyttömän hyvää, sellasta vähän kirpeetä. Oman jälkkärin nautin kahvin kanssa. Ja kyllä oli muuten sen jälkeen sellanen olo, että oli tullut syötyä. Vaaputtiin takaisin Hennin ja Maken luo ja ainakin mä pidin varmasti tosi mielenkiintoisia ähkyääniä, joita varmaan joku parvekkeella tupakoinut kummissaan saattoi ihmetellä :D Käväisin vielä ylhäällä nopsaan, ennen kuin lähdin kotiin päin ajelemaan. Henni antoi kissoille joululahjan ja vähän alustavasti sovittiin, että ne Maken kanssa tulisivat joulun jälkeen käymään kylässä meillä päin. Eipä mun olisi tarvinnut ihan heti siitä tietysti lähteä, mutta jännitti vähän jos itsenäisyyspäiväksi povattu jäätävä lumimyrsky olisikin päättänyt iskeä, niin en ois ihan sen alle jäänyt. Tunnin verran mä siinä huristelin ihan hyvässä ajokelissä (mitä nyt jotain suola-loskamömmöä lensi tuulilasiin koko ajan) kotiin jossa ylläriksi poika olikin vielä hereillä.

Uuden sängyn myötä iltaunille menoon on tullut lievästi sanottuna hiukan haastetta. Pariin kertaan ollaan saatu poika sänkyyn niin, että on ihan jäänyt sinne nukahtamaan, mutta yleensä kyllä nukkumaanmenemiset on sitä, että sängystä tullaan miljoona kertaa pois ja lopulta nukahdetaan syliin. Kyllähän Daniel siellä ihan nukkuu, aamuun asti ja on vaan muutaman kerran tullut yöllä meidän makkariin ja jäänyt väliin nukkumaan. Ennen uutta sänkyä ei poika ollut kertaakaan nukkunut yötä meidän välissä. Itselle tuli vähän yllätyksenä se, miten paljon jantteri pyörii ja möyrii unissaan ja herkkäunisena en mä sitten ole edes itse pystynyt nukkumaan niinä öinä, kun poika on sinne meidän seuraksi tullut. Nyt oonkin ihan suosiolla sitten siirtänyt pojan nukahtamisen jälkeen takaisin omaan petiinsä. Tässä viimeisten kolmen yön aikana poika onkin herännyt joka yö, mikä on tosi epätavallista. Vähän epäillään, että vasemman yläpoaoohampaan alastulo varmaan vaivaa, kun muutakaan järkevää syytä ei siihen olla keksitty.

Tulipa vähän hypättyä viikkokuulumisista. Lauantaina ei tehty oikeen mitään lenkkeilyä ja saunomista kummempaa. Sunnuntaina piipahdettiin Myllyssä hakemassa Danielille yksi joululahja ja rohmuamassa erä konvehteja, ettei kerralla tarvitse koko kylälle ostaa. Yllättäen mulla onkin aika selvät sävelet kaikkien joululahjojen kanssa. Nikolle olen ostanut jo kaksi, joista toisen kylläkin niin että Niko oli itse mukana. Mutta tahdoin ostaa Nikolle juoksutakin ja käytiin sitä sovittamassa, mutta ei se ollut ollenkaan niin hyvä ja päädyin lopulta ostamaan pukinkonttiin sille juoksuhousut, joita sovittamalla Niko sai sitten mieleiset ja ennen kaikkea sopivan pituiset. Se kun on sellanen kilometriraaja, että on välillä vaikea ostaa vaatteita kun ei tiedä onko ne liian lyhyitä. Samaan syssyyn kävin ostamassa itelle yöpuvun, kun on pitänyt jo pidemmän aikaa hankkia, että vois kaikki parhaat päivänsä nähneet heittää pois. Ostin sen siis Nikon puolesta, koska se on sanonut ettei uskalla mulle minkäänlaisia vaatteita ostaa. Saan sen siis sitten jouluna käyttöön :) Mistään kovin eroottisesta yöpuvusta ei todellakaan ole kyse, kun ajattelin sitä ihan mukavuudenhaluisena ja käytännönsyistä. Sen kanssa on varmasti mukava nukkua raskausmahan kanssa ja luultavasti yösyöttäminenkin onnistuu siinä.

Mun villasukkaprojektikin on ihan hyvällä mallilla, mutta siitä sitten lisää sen loppumetreillä.

Eilen me leivottiin kolme pellillistä pipareita Danielin kanssa. Tai siis yritettiin kovasti leipoa. Poika olisi tahtonut vaan syödä taikinaa ja loukkaantui suuresti kun mä yritin sitä ohuemmaksi kaulia. Loppujen lopuksi yhdessä leipominen oli ihan älyttömän vaikeeta ja en saanut pipareista ollenkaan niin ohuita, kuin oisin tahtonut. Yllättäen ei yksikään pipari kuitenkaan palanut paistamisen aikana, mikä oli ihme. Mä kun luulin, että ne olisi kaikki olleet niin epätasapaksuisia. No pari ehkä jäi vähän muita vaaleammiksi, mutta se on pieni juttu se. En ehtinyt koristeluja hoitamaan enää siinä illalla, kun piti vielä glögi-juustokakku saada alulle, jos joku nyt tänään kuitenkin päättää päästä juomaan Danielin nimpparikahvit. Yllättävän nopsaan sain pohjan ja juustokerroksen vuokaan laitettua. Nopea olin kanssa varmaan siksi, että sähkövatkaimella huristelut piti hoitaa nopeasti, että Daniel sai rauhoittua yöpuulle. Ja kakku oli kiillettä vaille valmis, kun poika sitten simahti Nikon syliin.

Ennen kun me kuitenkaan päästiin jatkamaan pari iltaa sitten aloitetun Hobittin 3D-versiota mä vielä pengoin läpi eilen tulleen äitiyspakkauksen. Musta se oli aika kiva keltaisine ja turkoosine vaatteineen. Eiköhän ne myös tällä kertaa käyttöön tule, pienen lapsen kanssa kun ei aina voi turhan ronkelikaan olla vaatteiden suhteen, ellen ihan väärin nyt muista. Ja menee ne muutamat ei ehkä ihan oman maun mukaiset potkupuvut niinä hetkinä, kun päivään on mahtunut jo kolme vaatteidenvaihtokertaa. Mutta se makuupussi oli kyllä ihan ylisöpö. 

Huhhuh. Vielä neljäkymmentä minuuttia, ennen kun pääsen lähtemään. Koska Nikon auto on rikki, on se mun autolla liikenteessä. Aamulla se heitto mut tähän, mutta kotiin menen kävellen. Vähän jännittää, kun kävelytiet on ku peilit. Onneksi anoppi menee töihin vasta kaheltatoista niin voin rauhassa mennä hissunkissun kotiin. Tuskinpa kotimatka kuitenkaan puolta tuntia enempää kestää hiraammallakaan tahdilla. Ihan suretti, että eilen aamupäivällä satoi lunta lisää hurjat määrät. Sitten iltapäivällä se muuttui vesisateeksi ja sulatti kaiken pois :(. Ehdittiin me kuitenkin kolmena päivänä vähän pulkkailemaan takapihalla ja tehtiin parit pulkkalenkit kävelytiellä. 

Näihin tunnelmiin ja maisemiin taas jooko pian!

Kunhan nyt jouluksi tulisi lisää.

Ja hyh, kun heikottaa.

peeäs; en liukastunut tai kaatunut vaikka valitsin ihan väärän reitin. Tulin tuollaista kävelytietä loppumatkan ja se oli kuin sianselkä + ei oikeen järin hyvin olleet hiekotukset pysyneet. En kuitenkaan kaatunut, mutta kaipasin kyllä kenkien pohjiin sellasia mummojen talviliukuesteitä.

peepeeäs; ^aika tuoreen näkönen käsi. Toinen on vähän parempi, mutta ei sekään nyt mikään järin kaunis kyllä oo.
peepeepeeäs; ja alla sitten se kakku. Ei ihan mennyt niin kuin piti. Joku aivopieru eilen ehtoolla tuli, kun vuorasin sen koko irtopohjavuoan leivinpaperilla, oi miksi? Tänään kun sen kiilteen siihen tein tajusin samantien, että eihän se siihen päälle jää vaan valuu sivuille, kun ei se juustokerros tietysti kovin tiiviisti vuoan reunoja vasten ole. Ja niinkuin se ei olisi riittänyt, lensi koko juustokakku vielä nurinpäin lattialle, kun koitin sitä siirtää tarjoiluastialle, että morjens! Ei tarjottu vieraille, mutta saatetaan itse kuitenkin se syödä. HOHHOH!