Leipää ja vanha keinu.

Tänään Daniel söi välipalaksi paahtoleipää ihan sellasenaan. Oli muuten aika sottasta puuhaa, sitä leipähöttöä oli joka paikka täynnä. Yllättävän paljon eksyi kuitenkin suuhunkin asti, vaikka välipalan jälkeen ainakin puolet tuntui olevan pöydällä, ruokalapussa, sylissä ja lattialla. Me ei olla kamalasti syöty vielä sellaisia ruokia, mitä Dani saisi itse syödä. Lukuunottamatta niitä Talk-muruja. Tämä leipäkokeilu oli nyt toinen. Kurkkua järsitään silloin tällöin ja porkkanaa myös, että hampaat saa töitä, mutta oikeastaan varsinaista sormiruokailua ei ole ollut.

Enpä kyllä oikein edes tiedä miten sitä lähdettäisiin kokeilemaankaan, kun olen niin hysteerinen kaikkien tahrojen kanssa. Ja olisi varmaan hyvä omistaa koira, joka imuroisia lattialle tippuneet ruoanmuruset. Kissat kun ovat aika ronkeleita siistijöitä.

Syömisistä noin muuten, tänään oli ensimmäinen rimuvoittopäivä! Daniel on ollut vähän ronkeli ruokansa suhteen, mitä tasaisempaa niin sen parempi. Vähänkin kokkareinen ruoka aiheuttaa yleensä melko nopeasti kakomisrefleksin ja kun silloin tällöin ollaan kokeiltu antaa vähän enemmän sattumia sisältävää pöperöä niin ei suu ole enää ensimmäisen kakomisen jälkeen auennut. Mutta tänään meni kaikki, mitä oli tarjolla, niin lounaalla kuin päivälliselläkin. :)

Nyt oottelen, että poika heräisi päikkäreiltä.Päästään testaaman uusvanha keinu. Keinu on mun vanha, siinä ei alkuperäisiä keinuosia ole olemassakaan enää. Paitsi tuo toisen reunan kiikkulauta-tyyppinen härveli, mutta sekin oli niin puhki kulunut, että jätettiin se porukoiden puuvajaan. Vauvakeinu saatiin Danielin kummeilta. Se on mun kummityttöni vanha ja kun oli jäänyt tarpeettomaksi, niin se sai sitten uuden elämän täällä meillä.

 

(Tekstin aloitin kirjoittamaan eilen, jantteri heräsi unilta vaan juuri samaan aikaan, kun oli kuvien lataaminen kesken, niin jäi aamuun postaus :) )