keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Haasteen orjana - päivä 6.

"Haasteen tarkoituksena on antaa lukijoiden seurata sinun elämääsi viidentoista päivän ajalta. Sinun tulee ottaa päivittäin kuva seuraavista aiheista:
AAMU - NAAMA - HIUKSET - RUOKA - TÄRKEINTÄ - PÄIVÄ - ILTA - PÄIVÄN KUVA.
+ Sinun täytyy kertoa päiväsi kohokohdat ja kuulumiset."

AAMU
Rasti seinään, ihan käsittämätöntä, että noustiin tänään hiukan yli kahdeksan. Ihan ihmeellistä. Menikin aamun suunnitelmat sitten vähän uusiksi, kun en ehtinytkään tuntia myöhäsemmän aikataulutuksen takia tekemään kaikkea, mitä olin siinä aamun mittaan ajatellut tekeväni. Mun äiti tuli puoli kymmeneltä tähän meille, höpöteltiin hetki ja sitten lähdin sen autolla neuvolaan.

NAAMA - HIUKSET
No sitä samaa taas.

RUOKA
Kanttarellilohta. Lohesta nyrpitty vähän pojan lautaselle, kuin myös kanttarellikastiketta kanssa. Lautaselta nyt puuttuu perunasurvos, kun se oli erillisessä kulhossa, enkä sitten lautaselle lisäämisen jälkeen enää tajunnut kuvaa ottaa.

TÄRKEINTÄ


PÄIVÄ
Neuvolan jälkeen tulin käymään sen verran kotona, että nappasin pojan ja oman äidin mukaan ja sitten lähdettiin kaikki kolme Myllyyn. Aluksi oli tarkotus käydä vaan NameIt:ssä hakemassa toiset kollarit, kun sieltä löytyi noita säädettävällä vyötäröllä olevia niin pysyy sitten paremmin tuolla hoikkeliinillakin päällä. Mukaan tarttui kanssa ihan vahingossa sitten softshell vk-haalari ja kävin Lindexiltä kanssa hakemassa itselleni uudet, hiukan paremmat imetysliivit mitä ne mulla olevat henumanun rimpulat. nyt löytyi sopiva kokokin, kun viimeksi niitä kokoja oli vähän niukalti ja oli ehkä vähän turhaksiin sitten niiden kanssa tissit tyrkyllä.

Extempore päätettiin mennä Rico Deliin syömään. Oli Danielin ensimmäinen raflareissu. Kuva ruuasta oli siis tossa ylempänä. Tosi nopsaa palvelua oli kyllä, kun melkein samantien lautaset tuotiin pöytään, kun oltiin ne tilattu. Nopeasti käytiin vielä Prismassa ja siinä samalla törmättiin yhteen tuttuun, jonka kanssa äiti vaihtoi pari sanaa ja lohdutti hetken, kun sillä oli sellanen vähän herkkä hetki siinä menossa. Myllystä ajeltiin nopsaan kotiapäin ja juotiin kahvit tässä ja sen jälkeen meillä olikin pojan kanssa päikkärihommia.

Yllättäen tänään maistui pojalle vähän pidemmät päiväunetkin ja herättiin ihan puoli minuuttia ennen, kuin Niko tuli kotiin. Että ohhoh.


ILTA
Keitin nyt parit tutit valmiiksi + muita juttuja. Muuten ilta on ollut aika normaali, ollaan vaan oltu ja ihmetelty, vähän leikitty ja heitelty tollasta kankaista frisbeetä, mikä tuli kinderistä. Joo varmaan tosi fiksua opettaa heittelemään esineitä sisätiloissa..

PÄIVÄN KUVA
Tänään muuten paistoi aurinko pitkästä aikaa. Paljastui kanssa se, miten likaset ikkunat on, ihan pesun tarpeessa ovat. Mutta ei se ollut se pointti, vaan se aurinko.

2 kommenttia:

Henna kirjoitti...

Mun pitäis kanssa varmaan keitellä noi tutit ja pullot valmiiksi. Oikeestaan vois melkeen alottaa sillä, et edes listais ylös mitä sairaalakassiin laittais. :O Mä nyt kun en suostu näköjään ennen sua mihinkään lähtemään! :D

Katja kirjoitti...

Haha, kunhan muistat laittaa sinne kassiin ainakin sen neuvolakortin, niin sillä jo pärjää :D Ja tietty kamera, kaikki muu onkin sitten vähän sellasta mitä sinne nyt itte vaan tahtoo mukaan ottaa :).

Mun piti kanssa tuttipullot keittää, mutten nyt tiedä vielä keitänkö vasta sitten kun tulee tarpeeseen, alkuolettamuksena kuitenkin ois se, ettei tässä mitään tuttipulloja tarvittais :)

Lähetä kommentti