Perjantai 14.3

Yritin pitää tämän vähän maltillisemman mittaisena, mitä esikoisen kertomus. Tämä onkin siis aika typistetty versio, pitäen sisällään vaan kaiken oleellisen.

 

Mulla oli perjantaina aika TYKSin äitipolille kontrollikäynnille ja raskaus meni perjantaina siis viikolla 41+6. Vaikka olin pakannutkin mukaan kassin, niin mä olin melko varma siitä, että ne sieltä mut lähettävät vielä kotiin odottamaan. Näin siis en pakannut pojalle mukaan mummilaan, kuin jutut joilla pärjää lounaan, päikkäreiden ja välipalan yli, kunnes mä sitten käyn hakemassa pojan mukanani kotiin tuon käynnin jälkeen. Paikalla olin hyvissä ajoin, mikä olikin hyvö kun mut vastaanottaneen hoitajan piti perustaa mun raskaus heidän tietokantoihin, sitä kun ei siellä ollut olemassa. Ja siis siksi siis, kun en tän raskauden aikana ollut asioinut TYKSissä. Tämän jälkeen mut ohjattiin odottamaan sydänkäyrälle menoa ja siellä istuin varmaan puolisen tuntia ja painelin nappulaa aina kun vauva liikkui. Ja sieltä mut ohjattiin sitten sen jälkeen odottamaan lääkäriä ja tarkastusta sekä ultraa. Päivä oli kuulemma aika ruuhkainen, joten piti varautua odottamaan pitkäkin aika. Lääkäri kuitenkin tuli ihan parin minuutin päästä siihen ja otti mut sisälle tutkimushuoneeseen vähän niinkuin salaa, kun hän tuli auttamaan ruuhka-aikaan.

Ensin oli vuorossa ultraus. Lääkäri katsoi mitat mm. vauvan vatsasta ja sääriluusta ja kone antoi painoarvioksi 3800g. Lääkäri oli kuitenkin sitä mieltä kokeiltuaan vielä mahan päältä, että vauva on maksimissaan sen verran, luultavasti kuitenkin vähän pienempi, ehkä sellanen 3500g. Sisätutkimuksen jälkeen selvisi, että paikat olivat jo auenneet 3cm ja kun mulla oli kaikki tavarat varmuuden vuoksi jo mukana sanoi lääkäri että voin siirtyä synnytyssaliin odottamaan kalvojen puhkaisua. Soittelin sitten Nikolle töihin, että valmistautuu tulemaan paikalle, kun soitan uudestaan, että hommaa työnsä siihen pisteeseen ja ilmottelee pomolleen mikä on meininki.

Kalvot puhkastiin kello 12:25 ja supistukset alkoi oikeastaan samantien, ei kuitenkaan mitenkään liian sietämättömiä. Parin tunnin ja uuden tutkimuksen jälkeen mulle alettiin tiputtamaan oksitosiinia, että supistuksiin saataisiin lisää tehoa ja joo kyllä sitä sitten tulikin. Ne tuntui paljon kivuliaimmilta mitä muistin ja ne myös tuli tosi tiuhaan tahtiin. Kivunlievityksinä käytin alkuun lämpötyynyä selällä, sitten hengitin ilokaasua, mutta mulla oli kivusta jo valmiiksi tosi huono olo niin en uskaltanut sitä kaasua hengittää hirveästi sen pelossa, että oksentaisin tälläkin kertaa. Niinpä mä pyysin jos saisin epiduraalin. Kätilö ehdotti mulle vaihtoehtona kohdunkaulan puudutetta, mutta varoitteli ettei se välttämättä kaikilla toimi, joten päädyin siihen epiin. Tälläkin kertaa se auttoi niin paljon, että pystyin lepäämään hyvin reilun tunnin verran. Siinä kohtaa soittelin hoitajaa paikalle, että voisiko hän tarkistaa mikä tilanne, kun ponnistamisen tarve oli ihan älytön. Kohdunsuu oli auennut lepäämisen aikana kokonaan, joten ei siis ollut vessahätä vaikka niin taas ajattelin, vauvan pää se siellä vaan painoi. Siitä puolisen tuntia ja vauva oli mun paidan alla.

Synnytys kesti 3 tuntia ja 5 minuuttia, kalvojen puhkeamisesta aikaa syntymään meni 5 tuntia 46 minuuttia. Huomattavasti paljon nopeampi, mitä ensimmäisellä kerralla. Selvisin kahdella tikillä, jotka nekään ei olisi olleet välttämättömät, mutta jotka kätilö laittoi ihan vaan siksi, että vessassa käynti ei olisi mitenkään epämiellyttävää. Mulla oli taas tosi ihanat kätilöt ja en huutanut tai kiroilut tällä kertaa yhtään niin paljoa mitä ensimmäisellä. Oikeastaan ainoa mitä tässä huusin oli pään synnyttämisen jälkeen "vedä se nyt perkele pois". Mutta ei siis voinut, kun vauvalla oli napanuora kaulan ympärillä. Myös Niko sanoi, että tämä kerta oli paljon millyttävämpi mitä ekalla kertaa. Ehkä siksi, etten mä ehtinyt olemaan kauhean kauaan kipeä ja olin kuulemma paljon reippaampi mitä ekalla kerralla.

Kaiken kaikkiaan tästä jäi tosi positiivinen fiilis, taaskin, vaikkakin ne supistuskivut onkin yhtä helvettiä. Jälkeenpäinkään en ollut yhtään kipeä, ei tarvinnut pyytää särkylääkettä ja monien pelottelevat kammottavat jälkisupistuksetkin jäi kokonaan tuntematta. Ainoa särky ja kipu oli selässä siinä kohtaa, mihin epi oli laitettu ja sekin tuntui vaan vuorokauden ja vaan silloin kun nojasin johonkin. Mulla kävi myös kiva tuuri huonekavereiden kanssa, molemmat oli tosi mukavia ja juttu kulki, mua hiukan vanhempi ykköspedin uudelleenaynnyttäjä oli tosi samantyylinen ja saatiin hyvät naurut kun meillä oli prikulleen samanlaiset kotiutumisvaatteet hankittu vauvoille. Meidän huoneen vauvat oli kaikki tosi hiljaisia ja hyviä nukkumaan ja saatiin nukuttua yöt tosi hyvin. Sunnuntaisessa lääkärintarkastuksessa vauvalla oli kaikki oikein hyvin ja myöskin mun verenpaineet oli hyvät ja kohtu lähtenyt supistumaan normaalisti, joten päästiin lähtemään neljän jälkeen kotiin.

Tässä vielä vähän joitain synnytysfaktoja.

1. vaiheen kesto: 2:30
2. vaiheen kesto: 0:26
3. vaiheen kesto: 0.09

Säännölliset supistukset alkoivat 15:15.
Lapsen syntymäaika: 18:11
Sukupuoli: poika (pituus 51cm ja paino 3870g)
Napanuora: lähtö istukan keskeltä, suonia 3 kpl, kaulan ympäri 1 krt

Nyt tässä uusi arki lähtee pikkuhiljaa rullaamaan. Vähän on kaikki vielä outa ja hassua, kun meitä onkin neljä, eikä voi enää sanoa että poika vaan meillä onkin pojat. Takaraivossa on kuitenkin vielä jotain muistissa Danielin vauva-ajoista, koska tämän vauvan kanssa on ollut alusta asti paljon varmempi. Imetys on lähtenyt ihan hyvin tässä käyntiin, maito nousi sunnuntaina ja toivon pikkuhiljaa, että alkaisi rauhoittumaan, kun oon koko aika ihan tukossa. Imuote on vielä vähän hakusessa, mutta me reenataan ahkerasti, koska mä niin kovasti tahtoisin imettää nyt kauemmin mitä viimeksi. Tuttia ollaan pari kertaa tarjottu vauvalle, mutta pääsääntöisesti on tarkoitus olla suht tutitta.

Seuraavaksi pitäisi alkaa miettimään vauvalle nimeä. Luvassa onkin varmaan aikamoista kädenvääntöä vaikka tällä kertaa tahdon oman sukuni puolelta vauvan nimeen jotain. Luultavasti nimen yhdeksi osaksi tulee päätymään äitini isän toinen nimi, Malkus, mutta ihan satavarmaa se ei tässä kohtaa ole. Kun nimi sitten on jossain kohtaa päätetty, pysyy se varmaan salaisuutena ristiäisiin asti.

Vauva alkaa heräilemään sohvalta, syömämeininkejä siis. Kuvia ei nyt tämä pitänyt sisällään, mutta niitä olis muutama sitten edellisessä.